Kalenterissani lukee tämän päivän kohdalla palovaroittimen tarkistus. Toisaalta on myös Talvikin nimipäivä. Paljon onnea siskon toiselle nimelle. Itselläni on tänään hääkeikka pienissä häissä. Kivaa mennä paikalle, jos siellä onkin väkeä satamäärin. Jännittää jo etukäteen. Olen naurattanut jo äitiä häissä ja nyt on tyttären vuoro. Koomikko, joka kulkee suvussa.

On ollut hulinaa. Paljon töitä, liikaa töitä, mutta yrittäjä ei valita. On ollut surua. Kollegan poismeno järkytti, mutta ei ole varaa vetäytyä kuoreen, nukkua karhuna talviunta tai odottaa, että paha uni menisi ohitse. Tällä kertaa pääsen hautajaisiin. Aina en ole saanut töiden takia järjestettyä itseäni siihenkään tilaisuuteen, vaikka ystäviä on poistunut. Heitä on lähtenyt jo aivan liikaa. Nytkin poltan kynttilää parvekkeella poismenneitä muistellen.

Saatiin uusi presidenttikin. Katainen kompuroi ja Kreikka se vasta kompuroikin. Ei tarvita nokialaisia Salossa, ei tarvita kuntia, ei tarvita puolustusvoimia. Mitä kohta enää tarvitaan? Meillä on elossa paljon hyviä vanhoja presidenttejä. Tarvitseeko kukaan? Itselläni ei ole heillekään käyttöä. Minä alan kaivata jo hyviä uutisia näiden synkkien lisäksi. Jotakin piristävää ja sellaista mukavaa, joka auttaisi jaksamaan ja katsomaan tulevaisuuteen valoisammin. Olen surumielinen, mutta kyllä tämä tästä.

Katselen ikkunasta, kun virolaiset rakennusmiehet rakentavat Annikin puutalokorttelia. Sitä on mukava seurata. Tammelan laajennusprojektit sen sijaan eivät naurata. Meidänkin parkkipaikkojen kohdalle oli piirretty vihreitä pieniä taloja. Mihin meidän autot ja roskikset sitten laitetaan, jos kaikki näennäisesti vapaana oleva tila rakennetaan täyteen. Olen jo ajat sitten naurattanut ystäviäni hokemalla: mitä siitä tulee, kun radan varretkin rakennetaan täyteen. Nehän nyt ensimmäisenä rakennetaankin. Joskus halusin hypätä pois oravanpyörästä, nyt tekisi mieli hypätä liikkuvasta junasta. Mutta eihän se perkele mihinkään liiku, kun ohjaimissa on VR.

Lomassa ja levossa oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut tehdä töitä yli kolmeen viikkoon. Kroppa, pää ja ääni lepäsivät. Ääni ja pää tarvitsivat lepoa eniten. Nyt kun on pari keikkaa takana ja monta vielä tammikuullekin edessä, olen huomannut työmotivaationi olevan hieman hakusessa. Lepääminen oli niin mukavaa, että sitä olisi kyllä voinut jatkaa. Vasta ulkomaanreissun puolessa välissä alkoi tuntua siltä, että tätähän voisi vielä jatkaakin!

Olen penkonut paperikasojani hulluna. Hukkasin nimittäin yhden kirjekuoren, jossa on rahaa sisällä. Paperikasat ovat pöyhiintyneet, verokansio ja kuitit ovat läjässä tutkimista ja arkistoimista varten, mutta missä on kirjekuori? Ehkä se löytyy tai sitten ei.

Kun selaa vanhoja keikkabiisilistoja, miettii, miksi olen säästänyt nämä kaikki. Toisaalta näistä tulostetuista papereista voi vähän katsoa, onko uusia juttuja jäänyt käyttämättä tai onko joitakin aihioita, joista voisi saada uusia juttuja kasaan. Tavoitteenani on saada uutta materiaalia toukokuun Tomaattejatomaatteja -festivaaleille ainakin 20 minuuttia. Festivaalit ovat järjestyksessä kymmenennet. Olen ollut aina mukana. On hieno hetki olla tämänkin vuotisisilla festareilla todistamassa sitä kymmentä vuotta,  jona on itsekin vienyt osaltaan stand uppia Suomen kartalle.

FST:ltä tuli hetki sitten dokumentti Amerikan ihmeestä Joan Riversistä. Kuuluisa stand up -koomikko, jonka arvostusta en alan piireissä täysin tiedä. Ikää on jo 75 vuotta, mutta tätsy jaksaa painaa. On tulossa Irlantiin ja Englantiin syksyllä. Voi olla, että hankin lipun hänen showhunsa. Olen sen verran kova fani. Näin hänet Edinburghin Fringe-festivaaleilla 2008. Hänen esityksensä siellä oli My life in Progress. Nyt hän kiertää showllaan The Now or Never Tour (Don’t wait, this could be IT!). Alkoi heti kiinnostaa.

Sitä ennen jatkan oman polkuni raivaamista ja teen naurattajan työtäni lämmöllä ja täysin sydämin.